Clitschko vol1

Tänään aloitin uuden öljyväri projektin. Oikeastaan mulla on jo kaksi taulua työn alla mitkä pitäisi saada tehtyä, mutta olen tästä niin innoissani, että pakko oli päästä vähän aloittamaan :D 
Taulu on kooltaan 50cm x 70cm, ihan huippua päästä tekemään taas tällaista isoa pääkuvaa öljyväreillä. Pientä piiperrystä ja paljon yksityiskohtia tiedossa! :)

Tässä taulussa onkin mukavan paljon pieniä yksityiskohtia ja erilaisia tektuuripintoja. Korvahupussa on kangasta ja neulosta, ruusukkeessa silkkiä, sitten tietenkin suitsien nahka, satulahuovan kangas ja koristetere, karva, jouhet, metalli... Kaikkea pääsee kyllä tässä taulussa tekemään ja tietenkin tavoitteena olisi tehdä niistä kaikista mahdollisimman oikeannäköiset pinnat. 

Taulussa on myös hauskana lisänä tuo hevosen ilme. Omistajan mukaan hevonen on kunnon Puuha-Pete, aina hamuilemassa kaikkea suullaan, joten kuvassa oleva ilme haluttiin tauluun tehtäväksi. Tämä tuokin kivasti hevosen persoonaa tauluun! 


Musta tausta ensimmäisenä

 Pohjavärit huppuun ja hevosen päähän
 Valoja ja varjoja paremmin kohdelleen

Aamulla jatkan tätä vielä sen verran, että teen turvan pohjamaalit loppuun. Sen jälkeen taulu saa kuivua, mustassa värissä kestääkin monesti pidempään kuivuessa kuin muissa väreissä. Kuivumisen aikana sitten yritän saada valmiiksi yhden lyijykynätyön koirista. Voisin siitä kirjoitella huomenna lisää :)

Ainiin! Viime viikolla julkaistiin Jalustin.netissä mun pieni haastattelu. Jos et ole vielä lukenut, niin haastattelu löytyy täältä.

4 kommenttia:

  1. Kiva päästä seuraamaan tätä uutta projektia! Haaveilen itsekin tämänkaltaisesta öljyvärimaalauksesta, pitäisi vaan saada tarpeeksi hyvä mallikuva aikaiseksi! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, tällaiset isot öljytyöt on niin mun lemppareita tehdä :)

      Poista
  2. haha, tämä mallikuva näyttääkin hyvin tutulta :D ..
    Hanna

    VastaaPoista