Ratsukko vol1

Hyvistä uuden vuoden toivotuksista huolimatta mun uusi vuosi ei nyt niin hohdokkaasti lähtenyt liikkeelle. 
Ensimmäinen päivä käytiin jäällä lenkillä koiran kanssa ja samalla valokuvailemassa kaunista auringonlaskua. Siinä rantakivikossa kuvaillessa onnistuin sitten liukastumaan ja tietenkin vaistonvaraisesti otin toisella kädellä tukea ja ranne taittui aika paljon. Onneksi se ei kuitenkaan ole murtunut, mutta kipeä se on ja paljoa ei nyt tällä kädellä tavaroita nostella.
Mutta onneksi kyseessä on vasen käsi niin tauluhommat jatkuu entiseen tapaan :)


Tässä olisi nyt esille tämän vuoden ensimmäinen tauluprojekti. Kyseessä on öljyvärimaalaus ja kokoa on 45cm x 60cm. Tässä taulussa pääsen tekemään myös maisemaa, mikä on ihan hurjan kivaa! Perinteinen suomalainen maisema ei ole tällä kertaa kyseessä, vaan kuva on Kroatian maisemista.
Maiseman mallikuvassa oli auringonpaiste, mutta tauluun toiveissa oli vähän pilvisempää säätä koska ratsastuskuvan mallissa taas ei paistanut aurinko. Tämän kanssa onkin sitten ollut vähän säätämistä oikean valon, värien ja ratsukon paikan kanssa.



Tein vähän liikaa tummanruskeaa tuohon ruohikkoon, pitää niitä vielä säätää vaaleammaksi.

4 kommenttia:

  1. Voi ei! Kädelle pikaiset paranemiset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onneksi se on jo paljon parempana! :)

      Poista
  2. Ihanaa ku teit tämmösen vaihde vaiheesta postauksen! Mun puolesta saisit tehä vaikka joka kuvasta. :D Vaikka ymmärrettävästi siihen menee varmasti liikaa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi muistaa ottaa aina joka vaiheesta kuvat :)

      Poista