Crystal & Cleopatra


Jee, kissoja!
Harmillisen vähän tulee kissoja piirrettyä, mutta viime viikolla pääsin pitkästä aikaa kissatilaustyötä tekemään. Piirrokseen haluttiin kissat Crystal ja Cleopatra. Tämä on tehty pastelleilla pastelmat paperille. Sen verran harvoin kun kissapiirroksia tekee niin pitihän se ihan videolle ottaa :)


0 kommenttia:

Osku


Sain työkseni tehdä muotokuvan jo edesmenneestä Osku koirasta. Karva on jo harmaantunut, mutta koiramainen pieni hymy pysyy kasvoilla. 

Osku on tehty pastelleilla pastelmat paperille. Tämä olikin nyt ensimmäinen piirros kyseiselle paperille. Useamman vuoden sitä olen miettinyt, että olisi kiva testata kun paljon sitä ulkomaalaiset taiteilijat käyttää ja kehuu parhaaksi pastellipaperiksi. On se vaan myönnettävä, parasta pastellipaperia mitä olen kokeillut :) 
Kesäkuussa tein Tanen muotokuvan ja siinä käytin Sennelierin pastellikartonkia, josta en sitten ihan hurjan paljon tykännyt sen liiallisen karheuden takia. Pastelmat on muuten samantyylinen tukeva kartonki missä hiekkapaperimainen pinta, mutta tuo pinta ei ole lähellekään niin karhea kuin Sennelierissä. Sillai sopivasti karhea, pintaan jää hyvin väriä mutta ei niin karhea että vaikeuttaa liikaa yksityiskohtien tekemistä. Tähänkin pystyy kerrostamaan ihan hurjan paljon. Väri ei myöskään pölyä tämän kanssa vaan kaikki väripigmentti jää paperiin. Se on myös hyvä juttu sen takia, ettei tämän päälle tarvitse laittaa niin paljoa fiksatiiviä. 
Pieni miinus tulee taas siitä, ettei värit leviä kunnolla tässäkään. Paremmin sentään kun Sennelierissä, joten eiköhän siitä ongelmasta selviä.

Ensimmäisenä aloitin korvakarvoista ja hetki siinä tuntui että apua, tää on yhtä vaikeaa kun sennelierille piirtäminen. Mutta onneksi pienen alkukankeuden jälkeen homma rupesi toimimaan paremmin. 










Valmis Osku! Taustan kanssa tuli pari epätoivoista hetkeä, kun tuo väri ei levinnyt oikein millään, niin ei saa sellaisia liukumia kovin helposti aikaan. Jatkossa pitää tehdä taustat vaan reilusti isommalla värimäärällä ja käyttää enemmän liituja pohjalla. Mietin myös vedellä levityksen testaamista. Katsoin tubesta videon missä taustan pohja tehtiin ensin vesiväreillä, eli ainakin pastelmat kestää vettä.


Pastelmatia löytyy nyt multa neljää eri väriä eli valkoinen, sienna, ruskea ja anthracite koossa 30cm x 40cm ja tummanharmaa ja anthracite koossa 50cm  x 70cm. 
Jouduin ostamaan nämä Amazonin kautta Englannista kun Suomessa näitä ei myydä ollenkaan. Jotenkin tosi hassu juttu, että _yksikään_ kauppa ei myy vaikka en todellakaan ole ainut kuka tätä kaipaa. Olen myös laittanut toiveita parille kaupalle, viimeksi taidetarvikkeet.org nettikaupalle kun se kyseli mitä tuotteita kaipailet myyntiin. No eipä ole kuulunut eikä näkynyt että olisi tulossa. 
Moni yrittäjä  kuitenkin tänä päivänä valittaa  siitä, kun ei ole asiakkaita ja ihmiset ostaa ulkomailta jne, no pakkohan se on ostaa kun Suomessa ei kukaan myy vaikka ostajiakin olisi. Minäkin nyt vähälle aikaa olen ostanut nuo pastelmatit, Zest It blenderiä, Mono Zero kumikyniä useamman kappaleen (näistä kahdesta lisää jossain vaiheessa myöhemmin) sekä Faber-Castellin pastellikyniä. Näistäkin summaksi tulee jo melkein 300£ minkä mieluummin antaisin Suomalaiselle yrittäjälle kuin Englantiin. Mutta ei löydy näistä mitään Suomesta, niin ei. Joten rahat menee jatkossakin Englantiin.
Sori pieni paasaus, mutta tämä on vaan niin ärsyttävää :P  

Tosiaan mun osa pastellikynistä alkaa olemaan sen verran nysiä, että oli aika hommata lisää värejä. Tein vähän pastellikynä tutkimusta ja huomasin ettei Suomessa myydä oikein näitäkään. Paitsi Derwentiä joka saakutin puljussa ja niitä en enää halua. Se on ihan jees merkki, mutta osa kynistä ei ole niin valonkestäviä kuin haluan. Toinen mitä löytyy, jos ei nyt ihan jokaisesta niin jokatoisesta on Koh-I-Noor. No en halua vältämättä sitäkään. Eli piti sitten taas mennä tutkimaan ulkomaan kauppoja.
Olen niin tyytyväinen ollut noihin faberin värikyniin, että halusin samoja myös pastellikyninä.
Katsoin ensin Amazonin tarjontaa, mutta kun halusin kynät yksittäin, en valmista pakettia, päädyin sitten etsimään liikettä mistä voin suoraan ostaa. Englannista sitten löytyi liike The watercolour artist missä sattui olemaan vielä alennuksessa vain 1,28£ kappale. Ostin näin ensialkuun 18 kappaletta, värit erilaisia ruskeita ja harmaita + musta ja valkoinen, jatkossa sitten lisää jos nämä on laadultaan sellaiset mistä tykkään. Tuolla samaisessa kaupassa on myös faberin värikynät yksittäin myytävänä, vink vink jos joku kaipaa. 
Vielä en näitä ole päässyt testaamaan, kun Oskukin kerkesi valmistumaan ennen kuin nämä tuli postissa mutta seuraavaan sitten :)



4 kommenttia:

Fabi



Suomenhevosviikon hässäkässä unohtui täällä blogin puolella esitellä Fabi bordercollien muotokuva. Tämä olikin jo kolmas bc vähälle aikaa, mutta mikäs siinä, mukava rotu piirtää :) 

Piirros on tehty pastelleilla ja kooltaan se on A4.  Tämmöiset pienet pastellityön on aina vähän haastavia, varsinkin kun tässä on kokonainen koira eikä vain pää, mutta aika hyvin tähän sain tehtyä myös yksityiskohtia mukaan. Musta-valkoinen karva kyllä helpottaa tätä asiaa huomattavasti.
  






Nyt mulla onkin aika paljon tauluja tulossa, monta erilaista hommaa :) On tulossa iso öljyvärityö kahdesta dreeveristä, toinen öljyvärityö neljästä hevosesta, kissoja, koiria, lisää bordercollieta ja jopa yksi ihmismuotokuvakin.. Eli töitä riittää ja se on ihan mahtava juttu ♥

0 kommenttia:

Suokkiviikon teokset



Nyt on suokkiviikko taputeltu kasaan, kiirettä meinasi välillä näiden kanssa pukata.
Ensi ajatus oli, että tekisin kuvat eri tekniikoilla mutta lopulta niistä sitten tulikin kaikista samankokoisia ja pastelleilla tehtyjä. Toisaalta ihan kiva, että kaikki on nyt samantyylisiä. 
Vaikka näillä on kokoa vain 24cm x 32cm, niin tiukille aika meinasi aina jokaisen kanssa mennä. Yritin saada kuvan valmiiksi aina edellisenä päivänä, välillä joutui melkein puolille öin asti tekemään että sain valmiiksi asti :D Kyllä piirtäessä vaan aikaa menee, vaikka näissäkin on jo huomattavasti tyyliä yksinkertaistettu verrattuna tavalliseen tilaustyöhön. Mutta tosiaan valmiiksi aina seuraavalle päivälle sain, paitsi neljännen päivän tamma&varsa kuva jota oli pakko jatkaa vielä aamulla ja silti se on vähän vielä kesken.
Yksi näistä on lähdössä uuteen kotiin ja pari muuta ilmeisesti myös, joten omalle seinälle ei ainakaan kaikki jää.

1.
Hillan Jarran

2.
Hessin Nöpi

3.
Takkela

 4.
Sällin Viena & Villitti

5.
Veli Puhemies

 6.
Onnen Unelma & Onnen Aava

7. 
Villa Vanilla


Ensi vuonna sitten uudestaan. Tällaiset projektit on aina ihan piristäviä tavallisten tilaustöiden joukossa :)

Löytyykö suosikkia? 

7 kommenttia:

Suomenhevosten viikko

Suomenhevosten viikko alkaa tänään ja haluan jollain tapaa kunnioittaa tätä yhtä maailman hienoimmasta ja monipuolisimmasta hevosrodusta. 
1.-7.9 teen joka päivälle oman suomenhevosaiheisen piirroksen tai maalauksen.

Parasta olisi jos saisin tehdä työt teidän laittamista kuvista, joten kaikki suokkien omistajat, ystävät ja valokuvaajat, käykäähän laittamassa Katkopiirron facebook-sivulle suomenhevoskuvia mitä voisin mallina käyttää!

Alla olevassa kuvassa on komea voikko suokki Hillan Jarran. Työ on tehty pastelleilla koossa 24cm x 32cm.

8 kommenttia: