Linja




Huh hei, kesäkuu meni ja yhtään postausta blogiin ei tullut tehtyä.
Pidin tuossa pienen kesälomaviikon mökkeilen ja en piirtänyt en sitten yhtään mitään. Töitä olisi kyllä hurja jono, mutta ajattelin loman viettää kun ei tämä kesä tässä loputtomiin taas jatku. Mutta tiedättekö sen tunteen, kun yrität lomailla mutta takaraivossa on kokoajan sellainen tunne että "et saa lomailla, sulla on töitä tehtävänä" Ärsyttävää :P 
No mutta loma meni ja tämän viikon olen taas yrittänyt päästä työmoodiin.

Loman lisäksi on tapahtunut muutakin kivaa! 
Maaliskuussa bongasin instagramista Suomi ja hevonen taidekilpailun ja sieltä eksyin kilpailun nettisivuille. Ensimmäisellä kerralla sivuilla vieraillessa luulin, että kisa on vain instassa ja ajattelin että tämä on vaan joku lasten piirtelykilpailu. Onneksi siitä vähän myöhemmin eksyin sivuille uudestaan ja luin sivuja vähän tarkemmin jolloin tajusin, että instakilpailun lisäksi on ihan oikea kilpailu taiteilijoille ja harrastelijoille hyvillä palkinnoilla. 
Päätin osallistua kisaan jos vaan saan taulun valmiiksi ennen kilpailuajan loppumista. 
Aihehan oli siis Suomen ja hevosen yhteinen taival Suomen itsenäisyyden aikana.

Alusta asti oli selvää että suomenhevonen maalaukseen tulee ja halusin tauluun myös suomenlipun jollain tavalla. Lisäksi halusin mukaan suomenhevosten orilinjat. Ensiajatus oli, että olisin kirjoittanut sukutauluja pidemmällekin useamman polven, kantaorista johonkin tämän päivän tunnettuun hevoseen,  mutta maalaus on sen verran pieni että teksteihin olisi mennyt paljon tilaa ja siitä olisi voinut tulla sotkuisen näköinen. Päädyin sitten kirjoittamana vain neljä nimeä eli Jaakko, Uljaanpoika, Kirppu ja Eino. 

Millaisen hevosen kuvaan sitten tekisi, vaihtoehtojahan olisi paljon. Näin heti mielessäni ravaavan punaisen orin ja muistin facebookin suomenhevoset ryhmässä olleen valokuvan. Kysyin kuvaajalta saanko käyttää kuvaa mallina ja lupa tuli. Siitäpä se sitten alkoi.

 Paperille luonnostelu

Siirto kangaspohjalle. Taustalle halusin hopeisia kohtia, joten liimasin lehtihopeaa suomenlipun reunoille.

 Taustan tein akryyleilla, niiden hyvä puoli on vedellä ohennus jolloin sain tehtyä paremmin valumajälkiä. Tietenkin myös nopeasti kuivuminen oli tällä kertaa vain eduksi kun maalaus piti saada suht lyhyessä ajassa valmiiksi.

Suomenlipusta en halunnut liian selvärajaista, oikeastaan lipun sinistä olisi voinut sotkea vielä enemmänkin valkoiseen. 

Hevosen ensimmäiset pohjavärit. Hevonen on maalattu öljyväreillä, se kuitenkin on mulle tutumpi tekniikka ja  akryylimaaleja mulla on paljon pienempi valikoima ja nekin vähät alkaa olemaan lopussa. Joten olisi pitänyt ostaa uusia ja laadukkaampia. Öljyväreissä multa kuitenkin löytyy laadukkaat ja aikaa kestävät Rembrandt maalit.

Lisää kerroksia ja yksityiskohtia.

Valmis!


Nimet yritin tehdä tuollaisella vanhantyylisellä kaunokirjoituksella. Näin jälkiviisaana harmittaa etten tehnyt nimiä vähän isompana että ne olisi näkyneet paremmin. 


Paria päivää vaille kilpailuajan loppumista lähetin sähköpostilla maalauksesta kuvan esikarsintaan. Tässä valittiin 15 parasta jotka sitten olisi tarkoitus lähettää Kokemäelle Pitkäjärven vapaa-ajankeskukseen näyttelyyn. 
Parin viikon odottelun jälkeen tuli viestiä, että maalaukseni on valittu 15 parhaan joukkoon kaikista yli 60 kilpailijan joukosta.
Hienoa ja vähän jännittävääkin. Sitten tietenkin piti lähteä etsimään sopivia kehyksiä. Pakkohan ei olisi ollut kehystää, mutta kyllähän kehykset kuitenkin viimeistelee lopputuloksen ja tuo maalaukselle lisäarvoa. 
Mitään valmiskehyksiä en halunnut vaan menin kehystysliikkeeseen ja teetin sopivat. Harvoin tulee tauluja kehystettyä ja aina se on yhtä vaikeaa päättää millaiset haluaa kun vaihtoehtoja olisi hurja määrä. Päädyin sitten tummiin suht leveisiin kehyksiin. 
Pari päivää taulu kerkesi olla omallakin seinällä ennen kuin piti postittaa eteenpäin.  


Tässä välissä oli myös instagramin puolella kilpailu johon aluksi en meinannut osallistua ollenkaan. Mutta kun sain ajoissa maalauksen valmiiksi niin samahan se oli osallistua tähänkin. Halusin tehdä jotain muuta kuin perinteisen muotokuvan ja päädyin lopulta tekemään pastelleilla sumuisen kesäyön missä kaksi hevosta laiduntaa niityllä.


Instakilpailussa pääsin  9 parhaan joukkoon mutta voittoa ei tullut. Tämä jää omalle seinälle ja ehkä tulevaisuudessa johonkin näyttelyyn jos sellaisen joskus jonnekin pystytän.
Samalla kun vein kehystettäväksi maalauksen hommasin kehykset myös tähän. Ei tuo kehystäminen kyllä halpaa lystiä ole, nuo maalauksen kehykset oli 120e ja pastellityön kehykset 135e kun kehysten lisäksi tuli myös lasi ja aukkopahvi.


Niin miten sitten kävi Linja maalaukselle. Taulu meni ehjänä perille Joensuusta Kokemäelle ja jopa ennätysajassa. Pieniä jännityshetkiä tuli kun huomasin postin seurannasta viimeisenä hakupäivänä ettei taulua ole vieläkään haettu. Taulu oli haettu postista vasta seuraavana aamuna, onneksi se siellä vielä oli eikä ollut kerinnyt lähteä vielä takaisin päin, huh huh. Olisin pikkaisen saattanut suuttua jos sitä ei olisi haettu :D

Taulut oli esillä Pitkäjärven vapaa-ajankeskuksessa 11.6 - 25.6. Aluksi oli tarkoitus palkita ykkönen ja kaksi muuta nimikkopalkinnolla. Mutta sitten tuomarit eivät olleet päässeet yhteisymmärrykseen voittajasta ja palkitsivat vain ykkösen sekä neljä kunniapalkintoa.

Yleisölle paljastettiin voittaja juhannuksena mutta itse sain tiedon jo paria päivää aikaisemmin. 
Mun taulu oli saanut Miina Äkkijyrkän kunniamaininnan ja Kokemäenkartano lunastaa taulun kokoelmiinsa 1000 eurolla! Ihan huippu mahtavaa! Tietenkin ykköspalkinto olisi ollut vielä hienompi juttu, mutta erittäin tyytyväinen olen tähänkin sijaan. 
Kisan voittaja on Pyöreitävuosia 2017 maalaus josta löytyy kuva täältä.

Näyttelyssä kävijät saivat äänestää omaa suosikkiansa ja viime viikolla sain tiedon, että mun taulu oli yleisön suosikki! Ihan hurjan hienoa sekin, kiva että ihmiset tästä tykkäsivät :) 

Nyt taulu siirtyy Kokemäenkartanolle, siellä onkin mittava taidekokoelma, hienoa päästä siihen joukkoon.


3 kommenttia: